Jean Sibelius Orkesteri

Jean Sibelius Orkesteri

Tulevaisuuden mestarit nykymestareiden opissa

Jean Sibelius Orkesteri (JSO) on nuoria, lahjakkaita musiikinopiskelijoita tukeva koulutusorkesteri, jonka riveihin klassista musiikkia opiskelevat nuoret eri puolilta Suomea voivat hakeutua koesoittojen kautta. JSO:n kautta nuorilla on mahdollisuus päästä huippuammattilaisten oppiin sekä saada arvokasta kokemusta täysimittaisen sinfoniaorkesterin riveissä soittamisesta.

Orkesterin vahvuus on noin 85 soittajaa, ja toimintaan on osallistunut oppilaitosrajoihin katsomatta jo yli 400 nuorta muusikkoa, jotka ovat iältään noin 12-30 vuotta. Pääosin pääkaupunkiseudulla pidettävien leiritysten ja osaryhmäharjoittelun jälkeen orkesteri esiintyy konsertoiden.

Orkesterin taiteellisena johtajana toimi Jukka-Pekka Saraste (2007-2015). Orkesterin kouluttajat tulevat maan parhaista orkesterista ja ovat itse alansa huippuja. Viulujen soittoon kouluttaa Tero Latvala, joka on ansioitunut konserttimestari ja pedagogi. Matalia jousia luotsaa Roi Ruottinen. Vaskipuhaltajia kouluttavat Esa Tukia ja puupuhaltajia Jussi Särkkä. Muita kouluttajia käytetään tarpeen vaatiessa pienempien soitinryhmien valmentamiseen.

”Musiikkielämän taso vaatii, että huippukoulutus aloitetaan varhain. Olemme olleet esivalmennusyksikkö myös esimerkiksi Sibelius-Akatemian nuorisokoulutukseen ja ammattiopintoihin”, JSO:n toiminnanjohtaja Minna Pentti kertoo.

JSO:n taustavoimina työskentelevät mahdollistavat omalla panoksellaan koulutusorkesterin olemassaolon ja toiminnan. Orkesterin toiminnanjohtaja Minna Pentti on ollut mukana toiminnan alusta asti ja myös perustamisvaiheessa konseptoimassa hankkeen yritysyhteistyötä. Minna Pentti vastaa toiminnan yleisjohtamisesta, kuten sopimuksista sekä mm. budjetoinnista ja hankkeen kehittämisestä ja koordinoinnista yhteistyökumppaneiden ja orkesterin välillä.

Intendentti Teemu Hämäläinen vastaa orkesterin toiminnan organisoinnista, joka pitää sisällään mm. yhteydenpidon niin kouluttajien, taiteellisen johtajan kuin soittajienkin kanssa. Felix von Willebrandin vastuulla on ensisijaiseesti yhteydet musiikkioppilaitoksiin ja muihin kulttuuriorganisaatioihin.



Kohteesta kerrottua

”Nuoret lahjakkaat soittajat tarvitsevat mahdollisuuksia soittaa isoissa orkestereissa. Omat ensimmäiset kokemukseni soitosta sinfoniaorkesterissa olivat minulle niin suuria elämyksiä, että päätin opiskella muusikoksi.”

Jukka-Pekka Saraste

Katso ja kuuntele

Vieraile kohteen verkkosivuilla: Jean Sibelius Orkesteri

Tutustu kohteeseen paremmin tai tee oma yhteistyötarjous

Pyydä oheisella yhteydenottolomakkeella sitoumuksetta tarkempaa lisätietoa kumppanuusmahdollisuuksista. Tai tee meille rohkeasti kumppanuudesta oma yhteistyöehdotuksesi!

 

Lisää artikkeleita

KATSO LISÄÄ KOHTEITA

Jatketaanko juttua?

Tervetuloa tutustumaan kohteeseen
ja kumppanuuden mahdollisuuksiin!

OTA YHTEYTTÄ

Kumppanuusjohtaja Taneli Tuomaala
050 407 2027, co@companio.co
tai jätä tällä lomakkeella yhteydenottopyyntösi.

Kohde on kiinnostava, ja haluan sitoumuksetta

lisätietoja kohteesta.tavata kohteen edustajan.tutustumiskutsun kohteen tilaisuuteen.tutustua kohteen kumppanuusohjelmaan.esittää oman yhteistyötarjouksen kohteelle.








Tervetuloa rekisteröitymään ennakkoon Sponder.pro-kumppanuustutkaan!

Haluatko tulla taloudellisena toimijana tunnistetuksi ja nähdä samalla itse markkinan kumppanuuspotentiaalia paremmin? Parhaillaan kehitettävä ja aikanaan tuonnempana julkistettava välityspalvelualusta tarjoaa kumppanuuden molemmille osapuolille suoran oikotien ja sujuvan viestikanavan kumppanuuksien hakemiseen ja neuvotteluiden avaamiseen.

Rekisteröityminen ei sido eikä velvoita mihinkään, vaan se tarjoaa mahdollisuuden saada ensimmäisten joukossa sähköpostitse tietoa palvelun käynnistymisestä ja sen pilottivaiheen etuhinnoista. Lisäksi se tarjoaa loistavan tilaisuuden olla mukana kehittämässä uuden palvelun ominaisuuksia ja sen käyttäjäkokemusta parhaiten tarpeitanne ja tavoitteitanne vastaaviksi.

P.S. Jäitkö ihmettelemään, mitä tarkoittaa "sponder"? Sehän on lennokas lyhenne sanasta "transponder" eli tutkavastaaja. Kun laite on kytketty päälle, kohde on muiden toimijoiden tunnistettavissa tutkassa. Termi on tuttu erityisesti ilmailussa - ja pian myös kaupallisella kentällä. Laitetaan sponderit päälle ja tarjotaan tilaisuus aiempaa paremmille kumppanuuksille!










 

Lorem ipsum

Tilaa Companion uutiskirje

Saat aina tuoreimmat tiedot palveluistamme ja
uusista kumppanuuskohteistamme sekä juttuja
ja vinkkejä kumppanuuden ajankohtaisista aiheista.






Please leave this field empty.

Voit milloin tahansa peruuttaa uutiskirjeen sen lopussa
olevasta linkistä. Sähköpostiosoitettasi ei toimestamme luovuta eteenpäin kenellekään kolmannelle taholle.