Tampere Guitar Festival

Suomen kitarapääkaupunki esittäytyy

Tampereen Guitar Festival (TGF) tuo kitaristien parhaimmiston Tampereelle joka kesäkuu. Seuraava kitarafestivaali järjestetään 4.-10.6.2018, ja Tampere tarjoaa parastaan Suomen kitarapääkaupunkina jo 14. kerran!

Akustiseen kitaraan erikoistuneen tapahtuman konsertit soivat kirkoissa, kapakoissa ja konserttisaleissa tavoittaen hyvinkin erilaisia yleisöjä. Kurssit ja koulutustilaisuudet varmistavat, että vierailijoilta saatavilla oleva tieto-taito jää tulevaisuuden tekijöiden pääomaksi ja kehittää suomalaista kitarakulttuuria entistä osaavammaksi.

Ensimmäinen Tampere Guitar Festival järjestettiin vuonna 2005. Tuolloin kyseessä oli enemmänkin viikon mestarikurssi, joka järjestettiin Tampereen työväenopiston opiskelijat ry:n Kesäpirtillä Ylöjärvellä. Vuonna 2006 järjestettiin ensimmäiset konsertit Tampereella, ja leiripaikaksi vaihtui Voionmaan opisto, joka mahdollisti useamman opettajan työskentelyn. Vuonna 2007 perustettiin Tampere Guitar Festivalin kannatusyhdistys ry, jonka alaisuuteen tapahtuma siirtyi. Aiemmin tapahtumaa hallinnoi Tampereen kitaraseura.

Tästä eteenpäin tapahtumien määrä on kasvanut vuosittain. Festivaalilla ovat esiintyneet lähes kaikki merkittävimmät klassisen kitaran taitajat. Onkin ollut luontevaa, että konserttitarjonta on laajentunut myös muihin tyylisuuntauksiin. Akustinen kitara on edelleen keskiössä, mutta tulevaisuutta suunnitellaan avoimin mielin. TGF:n festivaalinjohtajana toimi kitaransoitonopettaja Tomi Tolvanen.

Vuoden 2018 festivaalin ohessa järjestetään ensimmäinen International Classical Guitar Competition of Finland. Vuoden 2018 kilpailu, kuten koko TGF 2018, on omistettu kuubalaiselle säveltäjä-kapellimestari-kitaristi Leo Brouwerille. TGF toimii kilpailun järjestäjänä, ja mukana yhteistyössä ovat Tampereen konservatorio, Tampereen Musiikkiakatemia, Soitinrakentaja Keijo Korelin, Ostinato, Ediciones Espiral Eterna, Alba Records sekä EuroStrings.

TGF näkyy myös maailmalla tehden kotimaista osaamista ja Suomea tunnetuksi omassa toimintaympäristössään. TGF on eurooppalainen kitaramaailman valopilkku ja kruunaa Tampereen Suomen kitarapääkaupungiksi.

 


Kohteesta kerrottua

”Festarin henki on todella rento vaikka toteutus raudankovan ammattimainen.”

Petri, Kävijäkysely 2017

”Vallitseva ilmapiiri on ystävyyttä, lämpöä ja musiikin iloa juhlistava. Valonvoimainen Majakka!”

Anu, Kävijäkysely 2017

 

Katso ja kuuntele

Vieraile kohteen verkkosivuilla: www.tgf.fi

Tutustu kohteeseen paremmin tai tee oma yhteistyötarjous

Pyydä oheisella yhteydenottolomakkeella sitoumuksetta tarkempaa lisätietoa kumppanuusmahdollisuuksista. Tai tee meille rohkeasti kumppanuudesta oma yhteistyöehdotuksesi!

 

Lisää artikkeleita

KATSO LISÄÄ KOHTEITA

Ajankohtaista

Jatketaanko juttua?

Tervetuloa tutustumaan kohteeseen
ja kumppanuuden mahdollisuuksiin!

OTA YHTEYTTÄ

Kumppanuusjohtaja Taneli Tuomaala
050 407 2027, co@companio.co
tai jätä yhteydenottopyyntösi.

Kohde on kiinnostava, ja haluan sitoumuksetta

lisätietoja kohteesta.tavata kohteen edustajan.tutustumiskutsun kohteen tilaisuuteen.tutustua kohteen kumppanuusohjelmaan.esittää oman yhteistyötarjouksen kohteelle.








FAKTAA KOHTEESTA

Perustamisvuosi: 2005

Missio: Kitarkulttuurin puolesta

Visio: Euroopan kitarafestivaalien kärkitoimija ja haluttu yhteistyökumppani

Arvot: Vastuullisuus, reiluus, osapuolien kunnioitus

Asiakasyleisö: Konserttiyleisö, joista suurimpina ylemmät toimihenkilöt ja yrittäjät sekä kitarakurssien opiskelijat ja kitara-ammattilaiset

Vahvuudet kohteena: Kansainvälisen tason sisältö, luotettavuus, avarakatseisuus

Tervetuloa rekisteröitymään ennakkoon Sponder.pro-kumppanuustutkaan!

Haluatko tulla taloudellisena toimijana tunnistetuksi tai mahdollisesti jopa nähdä ja kohtaktoida itse markkinan kumppanuuspotentiaalia paremmin? Parhaillaan kehitettävä ja aikanaan tuonnempana julkistettava välityspalvelualusta tarjoaa kumppanuuden molemmille osapuolille suoran oikotien ja sujuvan viestikanavan kumppanuuksien hakemiseen ja neuvotteluiden avaamiseen.

Rekisteröityminen ei sido eikä velvoita mihinkään, vaan se tarjoaa mahdollisuuden saada ensimmäisten joukossa sähköpostitse tietoa palvelun pilottivaihaeen käynnistymisestä. Palvelun käynnistyessäkään kumppanuustutkassa rekisteröitynä ja löydettävissä oleminen ei tule maksamaan mitään, vaan ainoastaan aktiivisesta hakumahdollisuudesta maksetaan erikseen. Ja luonnollisesti palvelussa itsekin rekisteröitynä ja kontaktoitavissa oleva toimija maksaa maksaa hakumahdollisuudestaan selvästi vähemmän kuin pelkän hakuoikeuden hankkiva toimija.

Rekisteröityminen ennakkoon tarjoaa loistavan tilaisuuden olla mukana kehittämässä uuden palvelun ominaisuuksia ja sen käyttäjäkokemusta parhaiten tarpeitanne ja tavoitteitanne vastaaviksi.

P.S. Jäitkö ihmettelemään, mitä tarkoittaa "sponder"? Sehän on lennokas lyhenne sanasta "transponder" eli tutkavastaaja. Kun laite on kytketty päälle, kohde on muiden toimijoiden tunnistettavissa tutkassa. Termi on tuttu erityisesti ilmailussa - ja pian myös kaupallisella kentällä. Laitetaan sponderit päälle ja tarjotaan tilaisuus aiempaa paremmille kumppanuuksille!

Täytä tietosi ja lähetä lomake:










 

Lorem ipsum

Tilaa Companion uutiskirje

Saat aina tuoreimmat tiedot palveluistamme ja
uusista kumppanuuskohteistamme sekä juttuja
ja vinkkejä kumppanuuden ajankohtaisista aiheista.






Voit milloin tahansa peruuttaa uutiskirjeen sen lopussa
olevasta linkistä. Sähköpostiosoitettasi ei toimestamme luovuta eteenpäin kenellekään kolmannelle taholle.