Kohteelle

Kumppanuussuhteiden kokonaisvaltainen rakentaminen yritysten ja yleisön kanssa vaatii systemaattista ja pitkäjänteistä työtä. Se haastaa koko organisaation osaamista ja erityisesti toimivan johdon rajallista aikaresurssia. Kohteiden ydinosaaminen on kiinnitetty entistä selvemmin sen perustehtävään ja nykymuotoisen rahoituksen varmistamiseen. Kumppanuuksien aktiiviseen hakemiseen ja uusien ansaintamallien rakentamiseen on sisäiset rajoitteeensa.

Kumppanuuden käsitteelliset ja toiminnalliset erityispiirteet luovat myös ulkoiset haasteensa. Entistä useammissa yrityksissä kaupalliset kumppanuudet ja sponsorointi päätetään suoraan konsernitasolla. Yksittäisen paikallisen kohteen on varsin vaikeaa ellei jopa mahdotonta saada neuvotteluyhteyttä, ainakin ilman oikeaa osoitetta. Parhaat tulokset tehdään kuitenkin kumppaneiden kanssa.

Companion palvelumalli tarjoaa kohteelle aktiivista apua ja perustavaa verkostotukea sponsorointisuhteen koko elinkaaren ajalle. Olemme suunnittelun ja tuotteistuksen lisäksi kohteen palvelukumppanina monikanavaisessa markkinoinnissa ja sähköisessä myynnissä sekä sopimuskohtaisesti myös yhteistyön aktivoinnissa ja hyödyntämisessä. Palvelemme kohdetta kumppanuuden rakentamisessa kattavasti koko toiminnan tasolla tai joustavasti projektikohtaisesti.

Tuomme uusia tuulia ja raikkaita tulokulmia hyödyntäen mahdollisuuksiamme rakentaa kumppanuuksiin suurempaa tehoa ja parempia tuloksia, myös useamman kohteen samanaikaisen yhteistyön myötä. Voimme luoda sujuvasti aivan uudenlaisia kiinnostavia kumppanuusratkaisuja mm. kohteiden asiasisällön, alueellisuuden ja ajankohdan kautta tai muun toivotun ja tavoiteltavan painopisteen perusteella.

Companio-kumppanuuspalvelun keskeisimmät edut kohteelle:

  • Asiantuntija-apua kumppanuuksien suunnitteluun ja käynnistäminen
  • Monikanavainen markkinointi ja kaikki kasvualueet kattava myyntipalvelu
  • Ulkoistetun palvelun resursseista ja kontakteista lisätehoa ja selviä säästöjä
  • Laaja-alaisen yhteistyöverkoston mittakaavaedut ja synergiahyödyt
  • Tulospainotteinen, joustava ja kustannustehokas palveluhinnoittelu

Kattavimman kohdepalvelumme vaihtoehtona Companiossa on tarjolla kohteelle rinnakkaismyynnin ja omatoimimyynnin mahdollisuudet. Palvelutarpeiden, panostushalukkuuden ja tulostavoitteiden mukaisesti kohteella on valittavana kaksi palvelutasoa:

  • Kohdepalvelu PRE – Markkinointi- ja myyntitukea hakevalle kohteelle täsmätehokas kumppanuuspalvelu
  • Kohdepalvelu PRO – Kattava kumppanuusohjelman suunnittelu, markkinointi ja myynti kumppamuuksien kasvua hakevalle kohteelle

Kysy rohkeasti lisää, niin haetaan yhdessä kohteellenne parhaiten sopiva palvelumalli.

Tervetuloa rekisteröitymään ennakkoon Sponder.pro-kumppanuustutkaan!

Haluatko tulla taloudellisena toimijana tunnistetuksi tai mahdollisesti jopa nähdä ja kohtaktoida itse markkinan kumppanuuspotentiaalia paremmin? Parhaillaan kehitettävä ja aikanaan tuonnempana julkistettava välityspalvelualusta tarjoaa kumppanuuden molemmille osapuolille suoran oikotien ja sujuvan viestikanavan kumppanuuksien hakemiseen ja neuvotteluiden avaamiseen.

Rekisteröityminen ei sido eikä velvoita mihinkään, vaan se tarjoaa mahdollisuuden saada ensimmäisten joukossa sähköpostitse tietoa palvelun pilottivaihaeen käynnistymisestä. Palvelun käynnistyessäkään kumppanuustutkassa rekisteröitynä ja löydettävissä oleminen ei tule maksamaan mitään, vaan ainoastaan aktiivisesta hakumahdollisuudesta maksetaan erikseen. Ja luonnollisesti palvelussa itsekin rekisteröitynä ja kontaktoitavissa oleva toimija maksaa maksaa hakumahdollisuudestaan selvästi vähemmän kuin pelkän hakuoikeuden hankkiva toimija.

Rekisteröityminen ennakkoon tarjoaa loistavan tilaisuuden olla mukana kehittämässä uuden palvelun ominaisuuksia ja sen käyttäjäkokemusta parhaiten tarpeitanne ja tavoitteitanne vastaaviksi.

P.S. Jäitkö ihmettelemään, mitä tarkoittaa "sponder"? Sehän on lennokas lyhenne sanasta "transponder" eli tutkavastaaja. Kun laite on kytketty päälle, kohde on muiden toimijoiden tunnistettavissa tutkassa. Termi on tuttu erityisesti ilmailussa - ja pian myös kaupallisella kentällä. Laitetaan sponderit päälle ja tarjotaan tilaisuus aiempaa paremmille kumppanuuksille!

Täytä tietosi ja lähetä lomake:










 

Lorem ipsum

Tilaa Companion uutiskirje

Saat aina tuoreimmat tiedot palveluistamme ja
uusista kumppanuuskohteistamme sekä juttuja
ja vinkkejä kumppanuuden ajankohtaisista aiheista.






Voit milloin tahansa peruuttaa uutiskirjeen sen lopussa
olevasta linkistä. Sähköpostiosoitettasi ei toimestamme luovuta eteenpäin kenellekään kolmannelle taholle.